Lasten harjoitusryhmät

HTKD 0224 lapset ristipotku7-9 -vuotiaat

Lasten harjoitteluun sovelletaan kehityspsykologian herkkyyskausiajattelua. 7-9 -vuotiaiden lasten harjoittelussa korostuu liikunnan ja oppimisen riemu yhdistettynä asteittain kasvavaan tekniseen vaativuuteen. Nuorempien lasten ryhmässä tehdään paljon leikinomaisia oheisharjoitteita, mutta vankkaa tekniikkapohjaa ryhdytään rakentamaan jo valkealta vyöltä lähtien taekwondon lajiharjoitteilla. Kaikenikäiset lapset harjoittelevat samoja taekwondon osa-alueita kuin aikuisetkin: perustekniikkaa, liikesarjoja, ottelua ja itsepuolustusta. Vyökoevaatimukset – ja sitä myötä harjoitusohjelma - on kuitenkin sopeutettu 7-9 -vuotiaiden lasten herkkyyskauden mukaiseen oppimiseen ja vaikeammat harjoitteet sekä lapsille sopimattomat tekniikat on karsittu esimerkiksi itsepuolustusharjoittelusta. Koska lapset ovat jo kouluikäisiä, edellytetään kaikilta tavallisten peruskäytössääntöjen, normien ja osaamisen hallintaa. Esimerkiksi salille tullaan ajoissa, omista tavaroista pidetään huoli ja osataan itse solmia taekwondoasun vyö.

HTKD 0425 lapsen ohjausta10-13 -vuotiaat

Myös vanhempien lasten harjoittelussa sovelletaan kehityspsykologian herkkyyskausiajattelua. Osaamisen vaatimustaso on luonnostaan korkeampi kuin nuorempien lasten ryhmässä. 10-13 -vuotiaat lapset harjoittelevat myös leikinomaisten oheisharjoitteiden avulla, mutta harjoittelun pääpaino on vahvassa taekwondon perustekniikassa. Vanhempien lasten ryhmässä harjoitellaan jo vaativampaa tekniikkaa ja koordinaation sekä keskittymiskyvyn rooli korostuu nuorempiin verrattuna. Kaikenikäiset lapset harjoittelevat samoja taekwondon osa-alueita kuin aikuisetkin: perustekniikkaa, liikesarjoja, ottelua ja itsepuolustusta. Vyökoevaatimukset on sopeutettu 10-13 -vuotiaiden lasten mukaiseen oppimiseen ja lapsille vaaratilanteita sopimattomat aiheuttavat tekniikat on karsittu esimerkiksi itsepuolustusharjoittelusta. Käyttäytymisen ja itsestään huolehtimisen osalta edellytetään jo kypsempää toimintaa kuin nuorempien lasten ryhmässä.

HTKD 0264 lasten poomsae